Pohjoismainen leirikouluseminaari Islannissa 13.-17.8.2023
Pohjoismaisten leirikouluyhdistysten edustajat tapasivat kolmen vuoden pandemiatauon jälkeen iloisissa merkeissä heinäkuun puolivälissä Pohjoismaisen leirikouluneuvoston (NLR) seminaarissa.
Seminaari järjestettiin Laugarin Dala-hotellissa noin 300 km Reykjavikista länteen. Seminaariin osallistui neljän suomalaisen lisäksi 13 norjalaista, 6 islantilaista ja 5 tanskalaista.
Seminaarin ohjelma oli erittäin hyvin rakennettu ja se antoi kolmena päivänä mahdollisuuden tutustua leirikoulunomaisesti Islannin kulttuuriin ja historiaan. Viimeisenä päivänä pidettiin Pohjoismaisen leirikouluneuvoston (NLR) kokous, jossa laadittiin kaikkien pohjoismaiden opetusministereille lähetettäväksi julkilausuma. Sen tarkoituksena on edistää leirikoulutoimintaa kaikissa pohjoismaissa.
Seminaarin aikana tutustuttiin seuraaviin kohteisiin ja aiheisiin: ulkokoulutoiminta Islannissa, Leif Eriksson-museo, lypsykarjatila juustoloineen, haimuseo, jossa perehdyttiin hainlihan kypsytykseen perinnemenetelmin, omatoiminen tunturivaellus sekä kierros Thingvallirissa, viikinkien aikaisen parlamentin toimintaympäristössä mannerlaattojen saumassa.
Seminaarissa jokainen maa kertoi omista leirikoulutoiminnoistaan ja erityisesti uusista hyviksi havaituista toimintamalleista. Seuraavana kesänä seminaari päätettiin järjestää Bergenin lähellä Norjassa.